Kuulumisia

Ihan ensiksi: SUURET kiitokset kaikille, jotka viime viikolla jaksoitte tsemppailla, toivoa parasta, elää mukana ja tukea! KIITOS!

Tällä hetkellä kotielämä on rauhallista (tai niin rauhallista kuin se tälläisessä laumassa on mahdollista), Soda ja Jedi ovat omia iloisia itsejään, leikkivät, riehuvat, syövät, juovat, ulkoilevat ja elävät ihan niinkuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut. Vielähän meillä on yhdet verikokeet edessä ja sitten nähdään mitä tapahtui, jos tapahtui, mutta ainakin näin päällisin puolin kaikki on hyvin.

Pentulaatikossa menee lujaa. Tai ei enää pentulaatikossa vaan aitauksessa. Pennut muuttivat keittiöön ja pentulaatikko lähti varastoon odottamaan seuraavia asukkeja. Päivät pennut viettävät aitauksessa, mutta illat ja viikonloput riehutaan muun lauman mukana. Ja kyllä sitä vilskettä riittääkin! Neljä iloista taatiaista jahtaa Jediä, leikkii Sodan kanssa ja käy Aidan pesupalvelun putsattavana. Doro jättäytyy koko ajan sivummalle, imettäminen on lähestulkoon jäänyt, enkä ihmettele, nuo naskalihampaat tuntuvat pahalta jo sormissakin.

Pentujen viisiviikkoiskuvat, olkaapa hyvät. 

Ibuprofeenimyrkytys

Burana, Ibumax, Ibuxin, Ibumetin, Ibusal, Ibutabs... kaikki ibuprofeenia sisältävät lääkkeet ovat koiralle vaarallisia.

Kaikkihan tämän tietää? Eikö? Ja jokainenhan on varovainen?

Niin meilläkin kuviteltiin. Lääkkeet on lääkelaatikossa ja koirathan ei sinne pääse. Väärin! Meillä on Soda. Soda on aktiivinen. Soda on taitava. Soda on ketterä. Soda on kekseliäs. Liikaakin.

Meidän painajainen alkoi eilen maanantaina viattomalta kuulostaneella puhelulla. Kari soittaa mulle saavuttuaan ruokkikselle noin klo 11. Joku on kiipeillyt pöydällä, joku on kaivanut Ibumax laatikon hampaisiinsa. Laatikko löytyy tuhannen päreinä koiran pedistä, Ibumaxin murusia löytyy epämääräinen määrä, muutama kokonainenkin. Sitten alkaa miettiminen, paljonkohan niitä oli siinä laatikossa jäljellä. 20 tablettia varmaan? Ei ehkä niin paljoa? Määrää on vaikea muistaa. Mä ostan aina niitä 30 tabletin laatikoita. Käsken antaa koirille lääkehiiltä (Dinalle, Aidalle, Jedille ja Sodalle, koska nämä neljä viettävät työpäivät keittiössä). Kari tekee työtä käskettyä. Mä jatkan töitäni, en usko, että asiasta puhutaan tämän jälkeen. Kunnes tulee teksitiviesti: "soita heti kun pystyt!" Mä soitan, Kari on Sodan kanssa eläinlääkäriasemalla, Soda on tajuton. Soda oli alkanut oksentaa heti lääkehiilen antamisen jälkeen, oksentaminen oli niin rajua, että koiralta pettivät jalat alta. Ensin koira hoiperteli, kuin humalassa. Kari poimi vetelän koiran kainaloon ja lähti kohti ell-asemaa, jonne on matkaa n. 400 metriä. Soda laitetaan tippaan, hoito aloitetaan kiireellä, tässä vaiheessa koira menee veteläksi kokonaan. Kari palaa kotiin, koska ruoka on jäänyt uuniin. Jedi oksentaa. Tässä vaiheessa mun maailma hajoaa pirstaleiksi. En voi enkä halua käsittää, että normaali maanantaiaamu, joka on alkanut iloisissa merkeissä muuttuu hetkessä painajaiseksi. Pelkään jo Aidan ja Dinankin puolesta, puhumattakaan junioreista, jotka on jo kiidätetty ell-asemalle.

Molemmat viettävät koko päivän tipassa. Jedi oksentaa toisen kerran iltapäivällä. Mutta vain kerran. Soda heiluu elämän ja kuoleman rajamailla. On tajuton ja kramppaa. Mulle kerrotaan puhelimessa tilannepäivityksiä. Jedin tilanteen sanotaan olevan "tilanteeseen nähden hyvä". Sodalle ei anneta iltapäivän jälkeen enää mitään toivoa. Kramppaaminen on jo todella huono merkki, ibuprofeeni on tehnyt tuhonsa. Itken ja syytän itseäni, olisihan ne lääkkeet voinut säilyttää jossain muuallakin. Koiria pidetään tipassa seitsemään saakka illalla, kuuden jälkeen me saadaan mennä paikalle, yöksi on mentävä kotiin tai lähdettävä Viikkiin. Ennen meidän saapumista tapahtuu ensimmäinen ihme: Soda nousee jaloilleen. Kun menemme ell-asemalle tapaan äärettömän onnellisen Jedin, joka vinkuu onnesta nähdessään mamman, sekä jaloillaan hoippuvan Sodan, joka tahtoisi kovasti syliin. Molemmista on otettu verikokeita päivän aikana. Jedin tulokset näyttävät normaalia, Sodalla on jokin arvo kohalla, en pysty enää muistamaan mikä. Sen jälkeen kun lääkäri toteaa kohtalokkaat sanat: "Toinen tai molemmat ovat saaneet tappavan annoksen ibuprofeenia" en pysty enää muistamaan muuta. Minulta pettävät jalat alta, on käytävä lattialle istumaan etten pyörry. Saamme kotihoito-ohjeet yöksi ja lähdemme kotiin kauhunsekaisin mielialoin kahden vahvasti nesteytetyn koiran kanssa. Jos Soda oksentaa, kramppaa, menee tajuttomaksi, ripuloi verta tai on muuten outo on Viikki tai Hattulan Vet One ovat ottamssa meitä vastaan. Menemme kotiin ja minä alan valmistautua pitkään yöhön.

Aida ja Dina ovat normaaleja. Ilmeisesti ibu ei ole maistunut näille kahdelle, hyvä niin. Sodalla ja Jedillä on hirveä nälkä, ruokaa ei saa antaa. Lääkehiiltä sekoitetaan maustamattomaan jogurttiin ja syötetään ruokalusikallinen puolentoista tunnin välein, jos koira ei oksenna edellistä ulos. Kumpikaan ei oksenna. Istun lattialla ja vahdin, toinen nukkuu toisessa häkissä, toinen toisessa. Molemmilla on kanyyli etutassussa ja kauluri päässä. Lasken tunteja aamu kahdeksaan, joilloin ell-asema taas aukeaa ja koirat viedään takaisin tippaan. Tapahtuu toinen ihme: Yö sujuu rauhallisesti. Molemmat ovat kamalan väsyneitä ja käyvät nukkumaan omiin peteihinsä. Minä menen makaamaan sänkyyn ja mietin uskallanko nukahtaa. Jossainvaiheessa uni voittaa. Nukun kevyesti, herään tunnin välein tarkastamaan, että potilailla on kaikki hyvin, herään siinä välissä myös jokaiseen pieneenkin risahdukseen.

Aamulla koirat saavat taas lääkehiiltä ja ennen kahdeksaa olemme jo ell-asemalla. Hoitaja nousee tiskin takana seisomaan ja hihkaisee: "sitä ollaan elävien kirjoissa!" Kaikki paikalla olevat säntäävät katsomaan, ilmeet ovat aika paljonpuhuvia. Kukaan ei uskonut Sodan palaavan aamulla hoitoon. Kolmas ihme: Molemmat ovat normaaleja reippaita itsejään, kävelevät asemalle sisään hihnassa ja loikkivat tervehdyksensä tutuille hoitajille, Sodan piti olla kuollut. Koirat tutkitaan pintapuolisesti, kumpikaan ei arista munuaisia. Sodalle pitää laittaa uusi kanyyli, edellinen on tukkeutunut. Koirat jäävät häkkeihin tiputukseen, minä menen töihin. Eilen kaksikkoa hoitanut lääkäri tulee töihin vasta klo 12, sitten otetaan taas verikokeita, illalla klo 19 saa hakea potilaat kotiin.

Vietän päivän töissä jonkinlaisessa usvassa. Olen onnellinen siitä, että molemmat ovat hengissä, mutta samalla pelkään kuollakseni. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että molemmat ovat ell-asemalla, jos jotain tapahtuu on apu lähellä. Soda pissasi illalla kerran, mutta pissaa ei tullut sen jälkeen kertaakaan, Jedi pissaili normaalisti, sekä aamun, että illan. Sodan tila huolestuttaa kaikkia enemmän.

Puoli seitsemän jälkeen en enää malta, vaan hiippailen ell-asemalle. Minua on vastassa kumipallona pomppiva Jedi, äärettömän iloinen Soda, silminnähden hämmästynyt lääkäri sekä kasa hoitajia, jotka ovat kuunnelleet Sodan huutoa, askartelua, meuhkaamista ja riekkumista koko päivän. Jedi ja Soda saavat "porttikiellon" ell-asemalle. Molempien munuaiset ovat verikokeen mukaan edelleen normaalit, Sodan maksa-arvo on koholla, joka on normaalia tälläisessä tapauksessa, mutta se on koholla niin vähän, että se ei ole edes huolestuttavaa. Koirat ovat saaneet taas vatsansuojalääkityksen ja hiiltä. Saamme kotihoito-ohjeet ja kaksi kumipalloa saatetaan autoon hymyssä suin. Lääkäri kertoo päivän tapahtumista, Jedi on onnistunut poistamaan kanyylin jalastaan, vaikka sillä on kauluri päässä. Soda on yrittänyt purkaa häkin, leikkiä Jedin kanssa (vierekkäiset häkit) ja syönyt kaksi tippaletkua, vaikka silläkin on kauluri. Soda piti siirtää takahuoneeseen, jotta koirat rauhottuisivat ja Soda olisi välillä myös hiljaa. Kuulostaa ihan Sodalle, totean. Molemmat ovat käyneet ulkona, pissaa tulee normaalisti.

Lääkäri sanoo suoraan, että Sodan ei pitäisi eilisen jälkeen olla hengissä. Neiti kuitenkin on täysin normaali. Lääkäri sanoo, että pikainen hoitoonpääseminen, lääkehiiili jo kotona, sekä ääretön sitkeys jota tytössä selkästi on roppakaupalla sekä satumainen tuuri, jota meillä on ollut, pelastivat Sodan. Huomenna kanyylit ja kaulurit poistetaan jos mitään kummaa ei enää yön aikana tapahdu. Lääkehiilen antamista ja vatsansuojalääkitystä (erikseen tottakai, että vatsalääke pääsee vaikuttamaan) jatketaan muutamia päiviä. Tilannetta seurataan, mutta akuutti myrkytys on ohi ja kaikesta on selvitty säikähdyksellä. Isolla sellaisella, mutta säikähdyksellä.

Nyt toivon, että kaikki jotka tämän lukevat, miettivät tarkkaan missä lääkkeitä säilytetään. Voisiko ne siirtää jonnekin vielä turvallisempaan paikkaan? Onko olemassa edes puolen prosentin mahdollisuus, että koira voisi jollain käsittämättömällä konstilla päästä niihin käsiksi? Onko jokaisella vakiovarusteean kotona lääkehiiltä, jota voi antaa niin koiralle kuin ihmisellekin? Jos ei ole niin mene ja osta, et koskaan tiedä milloin tarvitset sitä. Ja kun se tarve tulee se on kiireinen tilanne, vähän sama kuin niiden kyytablettien kanssa.

Lääkehiiltä annetaan 1g/1kg, eli yksi gramma lääkehiiltä on neljä tablettia. Eli esim. seitseämän kiloiselle koiralle 28 tablettia.

Ibuprofeeni on vaarallista jo pieninä määrinä. 1 tabl/10kg (1tabl=400 mg) aiheuttaa jo vatsan limakalvon vaurioita ja mahahaavoja. Suurempi annos aiheuttaa munuaisvaurioita (n. 5 tabl/10kg) ja oikein suuri annos (9-10 tabl/10kg) voi johtaa kuolemaan.

Me olimme onnekkaita ja tästä olen äärettömän kiitollinen. Ihmeitä tapahtuu, nyt siihen on ehkä pakko uskoa.

Ikuiseksi arvoitukseksi jää, miksi Soda näki hyväksi ideaksi nousta ruokapöydälle ja kaivaa esiin juuri ibu-rasian, koska tarjolla olisi ollut myös keksejä. Miksi ihmeessä brassi jättää keksit syömättä, varastaa lääkkeet ja hipsii pois pöydältä jättämättä mitään jälkiä itsestään. Luulisi, että ne keksit olisivat olleet paremman makuisiakin. Sitäpaitsi niistä olisi tullut korkeintaan ripuli. Tuskin sitäkään. Onko ollut jotenkin hauskaa kaivaa ne lääkkeet esiin ja onko tämän jälkeen se lääkkeiden laatikko ollut jotenkin erityisen houkutteleva? Kun napsii niitä pillereitä irti siitä levystä, niin onko se vähän kuin aktivointilelu? Aina saa "namin" kun onnistuu saamaan lääkkeen irti levystä. Ja kaikki mikä tulee jostain  rapisevasta täytyy tottakai olla herkkua. 


Voikun te osaisitte puhua. 

Pennut kasvaa

Meillä osataan nyt kävellä ja syödä kiinteää ruokaa.

Goljat (Neferefre) tulee jo itse pentulaatikosta, jos ovi vaan on auki. Goljat on myös pennuista se, joka kävelee mielellään ympäri aitausta ja aiheuttaa "eksymisillään" (=harhautuu kauas mammakoirasta) Dorolle harmaita ohimoille. Goljat on tällä hetkellä suurin sekä taitavin liikkuja.
KP (Niuserra) rakastaa mammaa, eikä koskaan lähde kovin kauas. Pentueen hiljaisin ja rauhallisin toukka, jolla on aina kaikki hyvin, kunhan ruokaa rulee ja pyllynpesu toimii mamman toimesta.
Nekku (Nitoqris) rakastaa kahta asiaa maailmassa: nukkumista ja ruokaa! Nekku ei valita niin kauan, kun ruoka tulee ajallaan ja sen jälkeen voi sammahtaa siihen ruokakupin tai nisän viereen samantien.
Elma (Nefertiti) ilmoittaa maailmaa kohdanneista epäkohdista suureen ääneen. Ja kun sanon suureen, tarkoitan todella Suureen. Elma on tällä hetkellä pesueen pienin (tosin KP ei ole kaukana), mutta sitäkin vilkkaampi, äänekkäämpi ja tehokkaampi.

Tytöillähän on jo tulevien perheidensä heille antamat kutsumanimet, pojat menevät vielä "työnimillä".

Loppuun kuvasaastetta pentuelämästä!

Viikko sitten, kun ikää oli kaksi viikkoa.

Ja tuoreempia kuvia: