Omat kisat

Meille ei Dinan kanssa koskaan omat kisat ole tuoneet minkäänlaista "kotikenttäetua", josta niin monet aina puhuu. Päinvastoin, meitä seuraa joku karma, joka estää pärjäämästä. Mietin aina etukäteen, että lähdenkö edes. Tuntuu sille, että mitäpä sitä sinne epäonnistumaan menee. Joka kerta sitä kuitenkin menee, kun meidän seura on niin kiva, että ne jotka tekee talkoita pääsee sitten halvemmalla kisaamaankin. Se on reilua se ja niin sitä sitten tulee mentyä, kun talkoisiin lähtee aina kuitenkin. Niin tälläkin kertaa. Lauantai talkoiltiin kolmosluokkalaisten merkeissä. Säät suosi ja oli mukavaa, niinkuin aina tuossa porukassa tuppaa olemaan. Sunnuntaina sitten oli ykkös- ja kakkosluokkalaisten vuoro kisailla. Olin ilmoittanut Dinan vain agiradalle, kun se hyppäriLUVA meillä jo taskussa lämmittää. Sama juttu Dalilla, vain yksi rata. Soda menikin sitten molemmat, kuulemma siitä riemusta, että kyseessä oli oma kisa, eihän tuo edes ihan kisavalmis ole, vaikka välillä kisoissa käykin (jokainen näkee tämän kyllä ihan tuloksistakin... köh).

Soda hyllytti molemmat radat. Tästä voimme kuulemma kiittää ohjaajaa. Agiradalta tulos olisi tullut, jos Kari olisi korjannut viimeisen keppivälin, mutta koska tätä korjasta ei tullut, niin HYL. Harmillista, oli niin pienestä kiinni. Hyppärillä Sodalla olikin sitten ihan omat kuviot. Kun ohjaus on myöhässä niin Soda päättää kieltää hypyn, kiertää sen ja tulla Karin eteen pyytämään ohjeita. Siitä sitten sähläyksen kanssa HYL kun pitäisi muistaa hypätä ne esteet siltä puolelta, kun tuomari on tarkoittanut.

Dina aloitti medi2-luokan ja minä olisin jälleen halunnut oksentaa. Rataantutustumisessa alkoi yllättäen jännittää niin kovasti, että jalat menivät kipeiksi, kuin olisi puupökkelöillä yrittänyt kävellä. Millä ihmeellä minä pääsen tästä jännittämisestä...? Kertokaa ihmeessä jos on vinkkejä antaa! No, radalle oli kuitenkin lähdettävä. Dina oli innoissaan, olihan oikein ihana sää, lämmin ja koiralla hyvä vire päällä. Radalla nautin menemisestä, meillä oli Dinan kanssa mukavaa. Tämä on aina se hetki, kun tulee sellainen tunne, että tämän takia minä teen tätä. Kerta toisensa jälkeen jännityksestä huolimatta lähden radalle, kun näen sen iloisen ja innokkaan koiran, joka tekee töitä suurella intohimolla, nauttii tekemisestään ja jonka kanssa on ilo työskennellä. onnistuin jopa valssaamaan radalla, joka on siis minulle yleensä täysi mahdottomuus. Minä takaaleikkaan aina kun se on mahdollista, mutta tällä kertaa päätin yrittää. Meillä on uusi I-H-A-N-A kouluttaja, joka jaksoi minulle ratakiskosta vääntää miten se valssi tehdään. Enhän minä olekaan kuin neljä vuotta tämän asian kanssa tapellut. Ja kas, sehän sujui! Jo ennen rataa olin sanonut, että se vitonen me otetaan tälläkin kertaa. Ja niinhän me otettiin. Kappas kun en ole edes yllättynyt. Minä tiedän aina jo ennen rataa pelkästään Dinaa vilkaiselalla, milloin se vitonen tulee sieltä puomin alastulolta ja milloin ei. Olin muuten oikein tyytyväinen rataan, vaikka unohdinkin koko radan yhdessä kohdassa, sain silti koiran ohjattua oikealle esteelle, kun ymmärsin korjata ajoissa. Mutta silti se vitonen harmittaa joka kerta. Äh!

Oiva esimerkki siitä, kun ohjaaja on totaalisen myöhässä...

Dali otti hylsyn. En edes muista mistä. Ei ollut muutenkaan Dalin päivä. Sille ei sovi lämpimässä odottelu tuossa mittakaavassa. Sen pitäisi päästä radalle aina aika pian sen jälkeen kun on paikalle saavuttu. Se, että odottaa koko aamupäivän, että ykköset menee ensin, on vain Dalille liikaa.

Mutta yllätyksekseni hylsyn ottivat myös kaikki muut kakkosen agiradan osallistujat. Hyppyradaltakaan ei tuloksia kakkosissa saatu ja ykkösluokassakin kaikista säkäryhmistä yhteensä vain viisi sai tuloksen. Taisi tuomareilla lipsahtaa pikkuisen liian vaikeita ratoja tällä kertaa. Sitä he pähkäilivät itsekin kisan jälkeen. Vaikka kakkosen radat olivat vaikeita, oli minusta ykkösen hyppäri jo suorastaan ihan epäreilu. Mutta tällä kertaa näin. Palkintopallilla meillä oli Dinan kanssa tilaa runsaasti. :D

Hyviin fiiliksiin päättyi päivä, vaikka harmillinen vitonen tulikin. Silti aina on mukavaa, kun pääsee palkinnoille. Ja lämmittäähän sekin tieto, että oltiin koko päivänä ainoa koirakko, joka medi2-luokassa sai tuloksen.

Kuulumisia kotoa ja Joensuusta.

Ollaan käyty taas vähän Josessa, jos ei jo otskko kaikkea oleellista kertonut. ;) Muuten ollaankin sitten lähinnä möllötelty kotosalla. Kotona on tehty vaan perinteisiä kotijuttuja, maattu terassilla, käyty uimassa ja metsässä lenkillä. Metsät onkin tällä hetkellä meidän lauman suosiossa, kun siellä kasvaa mustien koirien herkku: mustikat! Jotka ahmitaan suoraan pensaasta.

On ollut aika tuottoisa kesä, noin niinkuin omistajalla. On tullut ommeltua, maalailtua, ideoitua, askarreltua ja muuten vaan hommailtua kaikenlaista sellaista, joka on odottanut tekijäänsä, osa aika kauankin. Koska tämä on Team Monsterosan blogi, kuvitan tämän kohdan koiraompeluksilla.

Tämä on kyllä ihmislapselle, mutta onhan siinä koira.

Ihan itselle. Meni suosikeihin.

Turvavyöpätkä.

My Little Ponyja.

Treenihina.

Aurinkoiselle.

Siskoksille.

Paluu arkeen hiipii elämään pikkuhiljaa. Agility alkoi jälleen kesätauon jälkeen. Jedi jatkaa edelleen "vauvaryhmässä", joka on ehkä vähän kyseenalaista, koska samassa ryhmässä treenaa nykyään myös Tuikku (Monsterosa Apple Delight), ikäerohan näillä ryhmäläisillä on siis melkoinen. Mutta en valita, hyvä ryhmä se on pikkumiehen kanssa olla. Kovasti uhkailevat meidän siirtämisellä toiseen ryhmään, jonka ymmärrän kyllä hyvin.
Dina ja Dali saivat uuden kouluttajan. Odotan innolla mitä tulevaisuus tuo tullessaan, minulle uusi kouluttaja on aina uusi iso haaste. Tämän haasteen otan vastaan suurella innostuksella. Kovasti olisi tarkoitus näiden kahden kiitäjän kanssa jonnekin kisoihinkin tässä vielä suunnata syksyn aikana, mutta katsotaan miten saadaan aikatauluja soviteltua käyttökelpoisiksi.

Tuikku

Tuikku

Tuikku

Jedi

Jedi

Jedi

Dina

Dina

Dina

Mutta koska arki tosiaan vasta hiipii elämään kesän jälkeen, oli meillä vielä mahdollisuus lomailla viikon verran aurinkoisessa Joensuussa. Suuntasimme taas auto pakattuna kohti italiaanokolmikkoa ja vietimme rentoja hetkiä kavereiden kanssa löhöillen ja lenkkeillen. Erityisen paljon viikosta taisi nauttia Jedi, joka keksi viinimarjojen ja karviaisten ihanuuden ja veteli niitä puskista suuhunsa jokavälissä minkä vain ehti. Eipä sillä, hyviä ne oli minustakin! Pitää varmaan itsellekin jokunen pensas hommata, jos ei muuta niin ihan vaan tätä tarkoitusta varten.

Viikonloppuna pistäydyin kuvailemassa brassikehän Heinolassa. Niin ja kävihän Sodakin ryhmänäyttelyssä Hyrynsalmella Katin kanssa, saaden ERIn, joka ylitti kaikki odotukseni. Hyrynsalmelta ei ole kuvia, mutta loppuun Jedin siskon Murun ja Monsterosn Ponien velipuolen ja siskopuolen kuvat.

Pirunsaaren Immonen, Muru.

Lacrimale Eros

Don Padrino's Primavera

Sellaista tällä kertaa. Näkyilemisiin!

Elokuun perinteinen Kuopio-viikonloppu

Eihän sitä toista kertaa voi välistä jättää -Kuopiota! Viime vuonna ei lähdetty, tänä vuonna oli mentävä. Viime vuonna koko viikonlopun oli omituinen olo siitä, että pitäisi olla jossain muualla, kuin siellä missä oli. Tänä vuonna asia korjattiin ja perinteisiin palattiin.

Matkaan lähdettiin torstaina, koska perjantaina Jedi oli kehssä heti aamusta. Laskeskeltiin, että eipä huvita viiden aikaan lähteä ajamaan, jos vaihtoehtona on kääntää kylkeä ja herätä vasta kolme tuntia myöhemmin. Niinpä suuntasimme Katin ja poikien luokse jo torstaina. Dina meni Monalle hoitoon, kaitsemaan lapsiaan Valdoa ja Eddietä.

Perjantai aamuna brassit aloittivat kymmeneltä, joka oli oikein mukavaa, ei tarvinnut kehää odotella. Jedi junnu-uroksissa, josta tulos JUN-ERI1 SA PU2 VA-SERT RC ROP-JUN. Olin oikein tyytyväinen tulokseen ja Jedin komeaan esiintymiseen. Siinä on poika, johon voi kehässä luottaa täysillä! Ei tarvitse pelätä, että tämän herran kohdalla pitäisi varoa tuomarin tullessa lähelle, tai että koira väistää pöydällä, niin että meinaa tulla alas. Ikävä kyllä näitä näkee brasseissa nykyään aivan liikaa.
Kehän jälkeen suunnattiin kaupungille hetkeksi pyörimään ja iltapäivästä lähdettiinkin sitten Siilinjärvelle hiekkamontuille koiria juoksuttamaan kimpassa. Team Monsterosa juoksutti Katin pojat läkähdyksiin, hauskaa oli!

Jedi

Jedi

Jedi

Soda

Aida

Jedi

Dali

Masa

Coma

Lauantaina kehässä nähtiin yli vuoden tauon jälkeen Soda. Neidille tulos EH avoimesta luokasta, johon olen oikein tyytyväinen. Tätä on varmaan kenenkään vaikea ymmärtää, mutta minun viikonlopun suurin mielihyvä kohdistuu nimenomaan Sodan EH:hon. Tämän neidin lahjat ovat nimittäin jossain ihan muualla, kuin näyttelykehässä. ;) Kehässä nähtiin myös Elma (Monsterosa Nefertiti), joka esiintyi junnuissa tuloksella ERI. Mukana näyttelypaikalla oli myös Dali, kannustamassa tytärtään Sodaa. Suureksi hämmästyksekseni Dali napattiin lähes lennosta JH-kehään lainaan. Jätkä ei ole näyttelyhihnaakaan nähnyt sitten vuoden 2008 ja siellä se vaan pönötti niin nätisti, etten olisi koskaan uskonut. Aivan mahtavaa! Monet tuttuni olivat Dalin bonganneet kehästä ja tekstiviestitulva oli melkoinen, kun asiaa multa kyseltiin, että oliko se ihan oikeasti Dali. Olihan se, toivottavasti joskus vielä uudestaankin, niin kovaa Dalin häntä heilui ilosta ja innostuksesta.

Soda

Soda

Soda

Elma

Elma

Dali

Dali

Sunnuntaina oli vuorossa Aidan kehäesiintyminen. Tätä varten paikalle saapui Taru, jota Aida rakastaa ja esiintyy iloisesti häntää heiluttaen. Niin tälläkin kertaa. Olin vielä etukäteen Tarulle sanonut, että Aida on jotenkin alavireinen, mitä vielä! Kun Aida pääsi Tarun kanssa kehään oli meno aluksi melkoista ilopyrähdystä. Onneksi ennen kehää oli aikaa ottaa vaikka miten monta onnellisuusloikkaa. Tuloksena VAL-ERI2 SA PN2 VA-CAC. Kiitos Taru jälleen kerran! Myös Elma mukana menossa tänäänkin, rauhallinen esiintyminen toi tuloksen EH.

Aida

Aida

Aida

Elma

Elma

Elma

Kehän jälkeen suunnattiinkin sitten jo kotia kohden. Uusia seikkailuja odotellessa koitan etsiä jostain myös viikonlopun arvostelut, jotka olen nyt jonnekin kummaan paikkaan tunkenut, niin etten niitä tällä kertaa tänne saa.

Kiitos vielä Katille majoituksesta ja mukavasta viikonlopusta!