Sirin & Connanin vauvat

Pennut halusivat maailmaan tänään aamulla. Eilen Siri oli jo levoton, petasi, läähätteli, ei halunnut enää syödä, pyysi ulos useamman kerran. Saatoimme aavistaa, että jotain tapahtuu, joko jo yöllä, tai sitten tänään päivällä.

Doulalle (meillä tunnetaan humoristisempi nimitys: Kyylä) pedattiin peti pentulaatikon viereen. Yö olikin levoton. Minä sain kyllä nukuttua makeasti, mutta Kyylä joutui todella töihin. Siri jatkoi avautumistaan, pyysi ulos, petasi, ei löytänyt vuorotellen hyvää paikkaa ja hyvää asentoa. Pahimmillaan molempia. Aamulla 8.15 minulle tultiin sanomaan yllättäen, että nyt kannattaisi nousta. Olin ollut hereillä aiemmin ja ehdin miettiä, että jos päivästä tulee pitkä, niin ainakin minä olen saanut nukuttua niin hyvät unet, että jaksan sitten valvoa.

Miten väärässä olinkaan. Onneksi en tosi unen suhteen, vaan päivän pituuden. Ensimmäinen poika syntyi heti siinä hetkessä. Musta, pitkä häntä. Poika oli vielä märkä, kun jo seuraava kiirehti maailmaan, vain seitsemän minuuttia veljensä perässä. Myös musta, mutta töpöhäntäinen. Kolmas piti kuitenkin vielä suurempaa kiirettä. Vain viisi minuuttia edellisen jälkeen se oli jo maailmassa. Musta ja pitkä häntä. Siri ei ehtinyt kuin nuolla ja katkoa napanuoria. Pennut saivat itse löytää tiensä nisälle. Sitten Siri levähti liki puolitoista tuntia, kunnes se vielä ilahdutti meitä yhdellä pojalla. Musta ja pitkähäntäinen tämäkin tyyppi.

Ennen aamu kymmentä kaikki olivat maailmassa, kaikilla nisä suussa ja rauha maassa. Se siitä pitkästä päivästä.

Lopun päivää olenkin sitten ihmetellyt, että olipas nopeaa ja tehokasta toimintaa. Siri hoitaa pentujaan huolella. Maitoa riittää, emä on rauhallinen, pennut pontevia ja hiljaisia.

Ihanaa, kun joskus tämä on näin helppoa!

Odotellaan, odotellaan...

Vielä reilu viikko.

Kaikki on valmiina.

Viikonloppuretki

Ajelimme (liian) pitkästä aikaa viime viikonloppuna Joensuuhun tapaamaan vinttikoiralaumaa ja muutamaa Monsterosalaista. Ikävä kyllä sain karmivan flunssan juuri tätä viikonloppua hankaloittamaan, joten kaikkia, joita olisin halunnut tavata, en pystynyt kuitenkaan tapaamaan.

Kävin moikkaamassa Nadaa (Sooraba Nada) ja Daimia (Tarjuman Bahiyah). Daim on aikuistunut hurjasti sitten edellisen tapaamisen.

 
Sain tavata Ditan (Monsterosa Parus Major) ensimmäistä kertaa sitten pentulaatikon. Ja voi miten ihastuttava tyttönen se onkaan!

Kotimatkalla pääsin tapaamaan Luigia (Monsterosa Super Luigi) ensimmäistä kertaa muuton jälkeen. Mutta ikävä kyllä olin pojan näkemisestä niin suunnattoman innoissani ja iloinen, etten tajunnut ottaa yhtään kuvaa. Luigilla menee kuitenkin kivasti, se on kotiutunut hyvin ja sillä on mahtavat oltavat. Tällä hetkellä jäppinen on lähinnä pelkkää lihasta. Tästä syystä kuvien puute harmittaa erityisesti, olisi ollut mukava ikuistaa jätkän timmi kunto.

Kotimatkalla poimimme myös kyytiin Sirin (Monsterosa Boloria Polaris), joka tuli mammailemaan Nurkkalaan. Mahan kasvattaelu on hyvällä alulla. Jäämme odottelemaan loppuvuotta odotuksesta innoissamme.

 

JV-14

Tsäppädäppäduu!

Ruu Ruupio Ruuppanen, Monsterosa Super Princess Peach, avasi tänään SERT-tilin komeasti VOITTAJA 2014-näyttelyssä nappaamalla itselleen sekä JUNIORI VOITTAJA 2014-titteli, että ekan SERTin.

Sanomattakin ehkä selvää, mutta sanon silti, että tämä kasvattajatätskä on sekä hämmentynyt, että suunnattoman onnellinen. En olisi aamulla silmät ristissä lähtiessäni ajamaan, voinut kuvitellakaan, että kun iltapäivällä ajan kotiin (silmät ristissä) on takana ollut näin huisi päivä.

Kehässä nähtiin tänään myös Ilkka, Monsterosa Niuserra, tuloksella VAL-ERI3 SA.

Jedi, Pirunsaaren Komarov VAL-ERI4. Kuva kertokoon kaiken Jedin motivaatiosta tänään, kun pitikin vain seisoa pönöttää, eikä tehtykään niitä uusia rally-toko juttuja tai mentykään tuhatta putkeen.

Ruusta on myös pari kuvaa kehästä.

Varsin ERInomaisia koiria siis kaikki!

Brassikehältä kiidin tuhatta ja sataa Aidan kanssa Kennelliiton Kaverikoira ständille, jossa Aipi-Ai edusti hienosti pitkän, mutta hyvin antoisian työrupeaman. Rapsuttelijoita riitti koko vuoron ajan, lapset halailivat ja Aida keräsi rapsutuksia ja silityksiä iloisena.

Eilenkin olin toki He-Wi-näyttelyssä, kuskina ja henkisenä tukena.

Kehässä nähtiin:
Elma, Monsterosa Nefertiti, VAL-ERI4

Ilkka, Monsterosa Niuserra, VAL-ERI2 SA PU4 VARACA

Mytty, Tarumetsän Sydänyön Tähti, VET-ERI3

Eilinen iltapäivä Messukeskuksessa käytettiin shoppailuun, pällistelyyn ja fiilistelyyn. Kotiin kannettiin kassikaupalla herkkuja ja uusia leluja -kotijoukot kiittivät. 

Loppuun totean, että kuohuvakin on tänään parempaa, kuin ehkä koskaan ennen. Kippis!

Iloisia uutisia

Postaus Elman spondyloosista on kerännyt mukavan määrän lukijoita. Toivottavasti se on aiheuttanut ajatuksia jokaiselle johonkin suuntaan. Ilokseni voin kertoa, että koko Faarao-pentue kuvataan selkien osalta. Osa on jo kuvattu, osa vielä odottelee omaa aikaansa saapuvaksi. Ilkan (Monsterosa Niuserra) lonkka- ja kyynärätulokset ovatkin jo nähtävillä jalostustietojärjestelmässä. Ja tuloksista olen mitä onnellisin. Selän lausuntoa vielä odotellaan, mutta tällä kertaa aika eri fiiliksellä, kuin siskonsa kohdalla. Myös kolmas koira pentueesta on jo kuvattu, mutta annetaan Kennelliiton ensin lausua kuvat julkiseksi ja palataan sitten asiaan.

Kuluneella viikolla sain myös toisen iloisen uutisen, kun Siri (Monsterosa Boloria Polaris) kävi tapaamassa eläinlääkäriä ultran muodossa. Siri todettiin kantavaksi ja näin ollen odotamme pentuja syntyväksi vielä tämän vuoden puolelle. Pentujen isä on hurmaava Connan do Jardim Imbui, koira, joka teki lähtemättömän vaikutuksen heittäytymällä selälleen syliin, luu hampaissa, vain muutama sekunti ensitapaamisen jälkeen.

Tämä jää minun osaltani viimeiseksi pentueeksi, jossa emää (tai jos isä olisi minun, niin sitten sitäkin) ei ole kuvattu. Sirin olin ehtinyt astuttaa jo ennen Elman kuvaamista. Tosin Sirin selästä en ole ihan niin huolissani, koska sen emä ja emän emä (tämä tosin epävirallisesti) on kuvattu ja terveeksi todettu.

Nyt jäämme onnellisina odottamaan vuoden loppumista. Pennuista kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä sähköpostitse tai puhelimitse, yhteystiedot löytyvät kotisivuilta.

EJ

Sitä aina toivoisi, että omat kasvatit olisivat terveitä. Oman toiveet toteutuisivat, haaveet muuttuisivat todeksi. Että kaikki menisi niinkuin oli suunniteltu...

Kun Elma syntyi, ihastuin siihen heti. Vaikka Elma myöhemmin samana iltana sai "pikkusiskon", olin valintani jo tehnyt. Elma olisi se, joka tulisi sukua myöhemmin jatkamaan. Elma oli hurmaava, ensi hetkestä saakka. Se teki vaikutuksen. Aina.

Elman tavaramerkiksi muodostui lentäminen. Elma etenee hurjaa vauhtia noin 120 senttimetrin korkeudella lattiasta. Tuntuu, kuin tämä koira ei maata koskettaisikaan. Se menee ilmassa, seinillä, sohvan selkänojilla. Missä tahansa muualla, paitsi maassa. Jokainen Elman tavannut tuntee Elman vauhdin. Se on jotain uskomatonta!

Melko aikaisessa vaiheessa aloin haaveilla Elman pennuista. Uroskin oli selvillä pitkään. Jostain syystä olin saanut päähäni, että Elma tulee kuvata ennen astutusta. Olin kuvauttanut tätä ennen muutaman koiran, mutta en kaikkia. Tämä kuvaaminen ei ole tyypillistä brasseissa, mutta pidin erityisesti selkäkuvaa tärkeänä. Yleensä brasseilta katsotaan silmät ja polvet. Toiset eivät tee tätäkään. Minä halusin selän spondyloosilausunnon, lonkat ja kyynärät. Erityisesti spondyloosia olin alkanut pitää jonkinlaisena "uhkana" jo paljon ennen Elman kuvia. En osaa sen suuremmin perustella miksi, alkoi vain tuntua siltä. Ei niinkään Elman kohdalla, vaan ylipäänsä rodun kohdalla.

Elma meni kuviin ja seuraava sana olikin jotain hirveän kamalaa: Spondyloosiepäily. Olisi ehkä jotain sanomista parissa nikamassa, ehkä. Väistämmättä aloin miettiä miksi olin nähnyt Elman kuvaamisen pakollisena. Mutta olin silti tyytyväinen valintaani.

Seuraavana päivänä näin kuvat itse. Tämän jälkeen ilmoitin, että jos kuvat tulevat Kennelliitosta tuloksella "terve", vien ne omalle eläinlääkärilleni. Olin lähinnä kauhuissani. Pelotti. Jännitti.

Omaa eläinlääkäriäni ei tarvittu. Elmalla on spondyloosi. Lievä, niinkuin odottaa saattoi, mutta spondyloosi. Mutta koska tässä ei muka ollut tarpeeksi, on Elman tiedoissa myös nikamien epämuotoisuus, VA1 (aste 1, lievä). Tälläisestä ei brassien kohdalla ole koskaan edes puhuttu. Nämähän ovat terveitä! Niin, kunnes toisin todistetaan.

Spondyloosi on selkärangan etenevä rappeumasairaus. Spondyloosia pidettiin pitkään koiralle merkityksettömänä oireettomana ikääntymismuutoksena, jota se ei kuitenkaan ole. Brasseissa kuvattuja koiria on vain kourallinen, itse omistan tai olen omistanut näistä koirista neljä. Elma on toistaiseksi ainoa, jolla on muuta kuin "puhdas" (ei muutoksia) tulos. Ikävä kyllä minulla ei kuitenkaan ole minkäänlaisia harhakuvitelmia siitä, että Elma olisi jotenkin ihmeen kaupalla ainoa brassi, jolla on spondyloosi. En usko tähän hetkeäkään. 

Elman kyynärät ovat 0/0, siis kunnossa. Ja lonkat B/B (lähes normaali), joka on ihan ok (asteikolla A on paras [ei muutoksia] ja E huonoin mahdollinen [vaikea]).

Olen käynyt diagnoosin saatuani kaikki mahdolliset tunteet läpi. Olen syyttänyt itseäni. Jonka tiedän turharksi, mutta josta en pääse yli. Olisi muka jotenkin pitänyt tietää. Niinkuin miten, kysyn. Ei minulle kukaan vastaa. Jos olisi se paljon puhuttu kristallipallo... Olisi pitänyt tehdä enemmän. Mitä?

Olen ollut pahoillani, pyytänyt anteeksi. Toivonut herääväni painajaisesta, jossa meitä elää muitakin kuin vain minä. Olen ollut vihainen. Surullinen. Avuton. Pahoillani. Kiitollinen. Uudestaan surullinen.

Ainoa asia, jonka todellisuudessa voin ja aion tehdä on, että vuoden 2014 vaihduttua vuodeksesi 2015 Monsterosalla ei synny enää yhtään pentuetta, jossa kummallakaan vanhemmista ei ole kuvaustuloksia. Jatkossa vähintään toinen on selästään kuvattu. Se, että toiset eivät välttämättä kuvaa koiriaan, ei estä minua kuvaamasta omiani. Minä tiedän, että on vaikea vaikuttaa muiden mielipiteisiin ja tapoihin, mutta tiedän myös, että en antaisi itselleni anteeksi jos omaa tietämöttömyyttäni levittäisin sairautta eteenpäin.

Ja koska en voisi antaa spondyloosipentujen syntymistä itselleni anteeksi, olen myös päättänyt, että tuloksesta "lievä" huolimatta en voi käyttää Elmaa jalostukseen. Joka on suuri vääryys, koska Elma on sanalla sanoen i.h.a.n.a. Tämä jää harmittamaan minua pitkäksi pitkäksi aikaa, mutta mieluummin harmittelen Elman jälkeläisten puutetta, kuin Elman mahdollisten spondyloosijälkeläisten olemassaoloa.

Toivoisin, että brasseja kuvattaisiin enemmän. Jotta voisimme saada tästä sairaudesta tietoa. Kuvattaisiin myös niitä, joilla tiedetään muutoksia olevan. Kuvattaisiin kaikki jalostukseen käytettävät... ...joka on toiveajattelua. Brassihan on kevyt ja pieni, liikkuu ketterästi, silloinhan se on terve. Tai sitten ei, niinkuin Elman kohdalla nähtiin. Elma lentää edelleen. Ei kukaan, joka Elman näkee, usko vieläkään, että koirassa olisi mitään vikaa.

Eihän siinä olekaan.

Paitsi spondyloosi.   

  

Syyslomaterkkuja

Syysloma vietettiin mökkeillen. Lomalle sattui tämän syksyn ainoat kirpeät pakkaspäivät. Ranta meni jäähän, joka ketutti Jediä, joka olisi vielä halunnut uida, mutta mamma oli tylsä ja kielsi. Tytöt olisivat mieluiten lomailleet peiton alta käsin, takan edessä, jos mahdollista. Endi ja Dali olivat onnellisia päästessään juoksemaan metsään ja pienille hiekkateille, joilla ei muihin kulkijoihin juurikaan törmää.

Ihana loma!