Muutettiin sitten.

Monsterosan uuden viralliset nettisivut löytää osoitteesta:

monsterosa.com

Edelliset poistuvat tässä lähiaikoina kokonaan bittiavaruuteen, joten korjailkaahan uusi osoite kirjanmerkkeihinne.

P.S. Blogi jatkuu ihan entisellään täällä.

Lahden pentunäyttely

Meidän viikonloppu alkoi oikeastaan jo perjantaina aamupäivällä, kun saatiin kyläilemään Ruu (Monsterosa Super Princess Peach). Lauantaiaamuna hain vielä yöjunalta Luigin (Monsterosa Super Luigi) ja oman ihmisensä. Ja sen jälkeen ei enää vauhtia puuttunutkaan, kun Superlapset pääsivät kahdestaan vetämään rinkiä. Ikävä kyllä pakkanen on ollut niin kamala, että paljon ei tuolla ulkona ole pysynyt aikaa viettämään. Niinpä leikkikehänä on toiminut pihan sijaan keittiö, jossa olikin sitten matot seinillä ja tuolit kumossa, kun Ruu ja Luigi pistivät leikiksi. 

Sunnuntaiaamuna oli mahanpohjassa jännitystä, eikä aamupala oikein maistunut, koska oli lähtö Lahtihallille pentunäyttelyyn. Koirat kyytiin ja menoksi. Matkalta otettiin vielä mukaan Mila (Monsterosa Super Yoshi) oman ihmisensä kanssa ja näyttelyn parkkiksella tavattiin Hippi (Monsterosa Super Mario) omien kannustusjoukkojensa kera ja niin oli Monsterosan Superjengi kasassa tämän kerran osalta.

Kohti ääretöntä ja sen yli. Odotukset eivät olleet korkealla. Minä en tunnetusti ole kovin innoissani menossa kehään, mieluummin ottaisin niitä kuvia. Veikkailimme myös kenen koira esittää kaikki osaamansa temput, kuka ei kävele mihinkään näyttelyhihnassa ja kuka ei suostu seisomaan sekuntiakaan paikallaan. Naureskelimme siinä, että olemme päivän sirkusnumero. Onneksi kyseessä oli kuitenkin pentunäyttely.

Ja ikävä kyllä kehästä ei nyt sitten ole kuvia, koska kehässä ollessaan niitä ei itse ikävä kyllä pysty ottamaan.

Mukaan oli ilmoitettu kaksi urosta, Luigi ja Hippi ja kolme narttua, Fanni (Lacrimale Freya), Ruu ja Mila.

Molemmat pojat esiintyivät hienosti saaden myös KP:t. Luigi osoitettiin Markku Kipinän toimesta lopuksi seisomaan punaisen merkin eteen ja näin ollen se voitti luokan.

Luigi

Hippi

Narttujen kohdalla jännitin sekä omasta ja Ruun puolesta, että Milan ja sen oman ihmisen puolesta. Ruu esiintyi kyllä oikein edukseen yllättäen minut täysin. Ruu oli ennen kehää todella väsynyt viikonlopun riehumisesta veljen kanssa. Olin ihan varma, että se ei todellakaan jaksa esiintyä. Mutta Ruu pönötti pöydällä nätisti, kävelyssä nyt olisi aika ajoin ollut parantamisen varaa, mutta kaikenkaikkiaan olin todella tyytyväinen. Mila ei ollut ihan yhtä yhteistyöhaluisella tuulella, pöydällä oli tylsää ja kävellessä olisi voinut ennemmin loikkia, mutta hyvin Milakin oman osuutensa veti. Yllätys oli kuitenkin melkoinen, kun Ruu osoitettiin paikalle yksi ja onniteltiin KP:n kera. Fanni tuli toiseksi ja Mila kolmanneksi.

Siinä seisoessani yhtäkkiä tajusin, että Monsterosan koirat kisaavat kahdestaan VSP-ROP-kehässä. En todellakaan olisi uskonut. Hymy korvissa lähdettiin Luigin perässä Ruun kanssa kiertämään kehää. Tässä kohdassa tahdon sanoa, että Luigi esiintyy todella hyvin, se kävelee nätisti, on pöydällä kuin vanha tekijä ja osaa seisoa tuomarin edessä, kuin olisi tehnyt sitä paljonkin. Niinpä hämmästys oli suuri, kun käteeni annettiin ROP-ruusuke ja onniteltiin "todella kauniista pennusta". Ihan mahtavaa! Vaikka samapa se olisi ollut kumminko päin tulos olisi ollut, olisin ollut täsmälleen yhtä tyytyväinen vastakkaiseenkin tulokseen.

Sitten oli vielä edessä Monsterosan ihka ensimmäinen kasvattajaryhmä ikinä! Hippi johti joukkoa, tulin Ruun kanssa perässä, kolmantena kipitti Luigi ja Mila seurasi meitä. Kiersimme kerran ympäri ja sitten asettelimme koirat tuomarin eteen. Kun siinä olin polvillani maassa ja katsoin sitä nelikkoa, mietin vain miten kamalan tyytyväinen olen kaikkiin Superlapsiin. Miten mahtavia ne ovat luonteeltaan! Miten paljon niistä löytyy toimintatarmoa ja miten paljon ne tuovat iloa omille ihmisilleen. Kun käteeni vielä ojennettiin KP olin kieltämättä oikein onnellinen.

Kasvattajaryhmän arvostelu kuuluu näin:
Ryhmä laadukkaita, rodunomaisia pentuja, joilla hyvät koot ja sukupuolileimat, erinomaiset päät, riittävät luustot, ryhmä hyvin liikkuvia koiria, jotka edustavat hyvää kasvatustyötä.

Vasemmalta: Hippi, Mila, Ruu, Luigi.

"Näyttelykuvat" on otettu jälkeenpäin, kun sain ojennettua Ruun hihnan ystävälleni ja pääsin itse vihdoin kameran taakse.

Kotona sitten kuvattiin pakolliset palkintoposeeraukset muistoksi hienosta päivästä!

Dina 7 vee.

Muutama päivä sitten, 9.1. oli Dinan seitsemäs syntymäpäivä. Kakkua ja paketti olivat vuorossa pari päivää myöhässä, mutta se ei synttärisankaria onneksi haitannut tai hidastanut.

Kakku seitsemällä "kynttilällä" ja pakolliset poseeraukset.

Kakku ensin.

Ja paketti avattiin heti kakun syömisen jälkeen. Sieltä paljastui tottakai Dinan lempparia, eli vinkuleluja.

Joista yksikään ei totuttuun tapaan ollut kovinkaan pitkäikäinen.

Vastauksia.

Ihan en ehtinyt viime vuodelle näitä, vaikka niin alunperin lupasinkin, mutta eikai näitä kukaan henkeäpidätellen odotellutkaan.

Ja sitten niitä vastauksia, hakekaa kuppi teetä tai vaikka colaa, tässä menee hetki!

Kaikkien koirienne nimissä on kirjain D, onko se sattumaa vai suunniteltu juttu?
Ei ole sattumaa vaan hyvinkin suunniteltu. Tai tavallaan alunperin oli sattumaa, koska en ole nimennyt itse ensimmäistä koiraani, vaan se oli sen niminen jo tullessaan minulle. Omassa nimessäni on D ja siinä vaiheessa, kun tajusin, että kahden koiran kutsumanimessä on jo D päätin, että niin on loppujenkin nimissä sitten. 

Mitkä ovat koiriesi hyvät/huonot puolet?
Yritän typistää vastauksen mahdollismman lyhyeksi, koska voisin vastata tähän romaanin verran. 
Dali: Hyvänä puolena ikuinen positiivisuus, Dali on aina iloinen. Se on suuri persoona, jollaisia on harvassa. Huonona puolena mainitsen kovakorvaisuuden minua kohtaan. Dali on itse päättänyt olla Karin koira ja jos minä käsken vaikka sisälle ja ulkona on joku homma kesken, niin Dalihan ei korvaansa lotkauta, jos ei satu huvittamaan.
Dina: Hyvänä puolena leikkisyys ja loputon energia. Kukaan ei usko, että tuo koira täyttää seitsemän! Dina leikkii, loikkii, huvittelee ja hurvittelee, kuin parivuotias. Se on aina mukana, eikä koskaan tarvitse ehdottaa jonkun asian tekemistä kahdesti. Huonona puolena terävyys, joka tulee esiin, jos Dina on väsynyt tai kipeä. Dina sanoo tällöin herkästi toisille koirille "är". Lyhyesti ja terävästi, mutta sitä on syytä totella kerrasta ja mielellään mahdollisimman nopeasti. Huvikseen Dina ei ärise kenellekään, eikä koskaan ilman syytä, mutta joskus tuntuu, että voisi väsyneenäkin jättää sanomatta.
Aida: Hyvänä puolena kaikki se herttaisuus ja kultaisuus, joka tuossa koirassa asuu. Ei ole olemassa niin kultaista olentoa, kuin Aida! Huonona puolena terveys. Kun vain ei olisi noita iho-ongelmia...
Endi: Hyvänä puolena herttaisuus ja kiltteys. Endi ei varmaankaan osaa edes ajatella pahoja ajatuksia. Se on kiltti, kuuliainen ja yrittää parhaansa. Huonona puolena arkuus, joka ilmenee vain Endiä lähestyviä vieraita ihmisiä kohtaan. Mutta uskon, että tätä asiaa voidaan työstää ja olen myös sitä mieltä, että Endi ei olisi tälläinen, jos olisi tullut meille pentuna/nuorena koirana. 
Soda: Älykkyys! Vastauksena molempiin. Mahdollistaa monia asioita, mutta asettaa samalla rajoitteita arkielämässä. Se, että koira oppii avaamaan oven ovenkahvasta, koska ihmiset tekevät niin, on ehkä hauska temppu, mutta kun koira availee huvikseen ovia ja vapauttaa siinä sivussa viisi muuta, ei aina olekaan ihan niin hauskaa.
Jedi: Tarmokkuus ja kuuliaisuus ovat ehdottomasti Jedin parhaita puolia. Jedin kanssa on hirveän hauska harrastaa, se tekee innolla ja on väsymätön. Se on koira, jollaisesta en ole osannut edes haaveilla. Se on näyttänyt minulle hyvin erilaisia ratkaisuja  ja tapoja elää tätä elämää. Se ottaa paljon, mutta antaa enemmän. Se on ääripäiden koira, jossa asuu vastakohtia. Mielenkiintoinen pieni poika. Jedin huono puoli on ehdottomasti sen epävarmuus muiden koirien kanssa. Se ei yksinkertaisesti osaa toimia kaikkien kanssa.

Mikä on kauimmainen paikka, jossa olette käyneet koirien kanssa näyttelyreissulla?
Norjan Tromssa, jossa kävin Jedin kanssa kesällä 2013 on itselleni kauimpana. Aida on käynyt Valko-Venäjällä, mutta itse en ollut siellä mukana.

Kuka oli ensimmäinen oma koirasi?
Valkoinen länsiylämaanterrieri Wendy on ollut minun ensimmäinen koira.

Kuka koiristasi on ollut ns. helpoin pentu?
Tähän on todella vaikea vastata. Ainoat, joita en hyvällä omallatunnolla voi mainita ovat Endi ja Dali. Endi siksi, että en tiedä sen pentuajasta juurikaan mitään ja Dali siksi, että se oli monia asioita, mutta helppo ei ole adjektiivi, jolla sitä kuvailisin.
Tavallaan Dinan kanssa oli helppoa. Dina tuli elämääni hetkellä, jolla se täytti todella suuren aukon ja oli kaikkea sitä mitä olin toivonut. Se on ensimmäisestä päivästä saakka ollut PMMP:tä lainatakseni "minun paskapäinen paras kaveri", äläkääkä käsittäkö väärin, Dina ei ole paskapää, mutta tuo rivi biisistä Mummola, vain kuvaa meidän suhdetta täydellisesti. Dina toki rikkoi joitain pikkujuttuja, niinkuin monet pennut tekevät, mutta ei se tehnyt Dinasta vaikeaa, mikään ei tehnyt, en ole koskaan kokenut sitä vaikeana. Joten sanon, että se oli helppo. Se oli myös terve.
Voisin vastata myös Aida. Aida ei koskaan valittanut. Se kasvoi, kehittyi, eikä ollut koskaan riiviö. Aida oli hyvin erilainen jo pentuna. Erilaisuus toisiin verrattuna näkyi varhain ja oli hyvin silmiinpistävää. Toisaalta Aidan etujalka meni tapaturmaisesti rikki 5 kk ikäisenä, josta alkoi sitten lääkäreillä ravaamisen kierre. Joten ehkä Aida ei ole oikea vastaus muuta kuin puhtaasti luonteen puolesta katsottuna.
Soda? Miksei. Sodan huomiota herättävä älykkyys tuli esiin hyvin varhain. Se oppi asioita varkain. Oppii vieläkin. Se tekee siitä helpon opettaa, mutta asettaa haasteita normaaliin elämään. Soda osaa esimerkiksi avata lähes kaikki häkit, joita omistan. Se tulee niistä ulos huvikseen, tai vapauttaa kaverit, jos sattuu huvittamaan. Se osaa avata myös ovet ja portit. Ja se oppi kaiken tämän jo pentuna. Onko Soda siis oikea vastaus? En tiedä. Se on terve, kiltti, oppivainen ja kaikinpuolin ihana, mutta ehkä vähän tyhmempi koira/pentu olisi helpompi sanan varsinaisessa merkityksessä.
Jedi. Kyllä! Toki siinä kohti, kun Jedi tassutti elämääni, olin opastanut pentuajan läpi jo viisi brasilianterrieriä ja kasvattanut muutaman pentueenkin. Mutta ei Jedi ollut pentuna koskaan mitään muuta kuin helppo. Päinvastoin Jedi on näyttänyt minulle sellaisen maailman jollaista en tiennyt olevan olemassakaan. Se on mammanpoika, ollut pienestä saakka, se on aivan omanlaisensa tapaus, jonka myötä minä olen oppinut paljon. Vähän niinkuin Dinan kanssa aikanaan. Jedi myös tuli samankaltaisessa (vaikkakin aivan erilaisessa) tilanteessa, paikkaamaan hyvin isoa reikää omassa elämässäni. Ja teki sen yhtä määrätietoisesti, kuin Dina aikanaan.
Pitkä vastaus ilman oikeaa vastausta, taitolaji. En osaa sanoa, olisi varmaan pitänyt kirjoittaa jo ensimmäiseksi lauseeksi. Sitäpaitsi luulen, että aika kultaa muistot, vaikkakaan kultakerros ei ole vielä niin paksu, että olisi ehtinyt Dalin pentuaikaan asti.    

Jos ottaisit jonkun muun rotuisen koiran kuin brassin, mikä se olisi ja miksi?
Hmm... Minä olen miettinyt tätä paljon. Useita vuosia oikeastaan. Ja olen myös todennut, että aina kun alan miettiä tosissani jotain toista rotua meille tuleekin brassi. Joten siksi olen omalta osaltani lopettanut miettimisen. Ainakin hetkeksi, koska lauma on nyt täysi päälukunsa puolesta.
Mutta jotten kiertäisi kysymystä kokonaan, niin tässä joitain:
Staffi. Vetoavat hurmaavalla naamallaan ja luonteellaan. Olen ihan rakastunut. Mutta, kun ei...
Kelppari. Todella kauniita ja luonne kiehtoo. En kuitenkaan usko, että minulla on aikaa. Joten ei...
Doggi. Kauniita ja isonkoirankaipuu on välillä raastava, mutta elävät monesti hyvin lyhyen elämän. Joten ei...
Pyreneittenkoira. Isonkoirankaipuuseen tämäkin. Ovat aina vedonneet minuun ja kerran oli jo lähellä etten sortunut. Mutta ehkä asumismuotomme ei ole laumikselle ihan optimaalinen. Joten ei...
Saluki. Vinttarit ovat ihania, mutta... ei. 
Pihakoira. Noh, onhan minulla Jedi. :D

Onko koirillanne omituisia tapoja?
Ai että onko! Kysykää ennemmin miten paljon niitä on!
Dali nukkuu tyynyn kanssa. Tyyny (jollaiseksi siis kelpuutetaan myös isot pehmot) otetaan etujalkojen väliin, rutataan sopivaan muotoon, joskus kulmakin pitää ottaa suuhun ja sitten nukutaan pää tynyllä.
Dali myös hymyilee. Kuin hangonkeksi! Paljon ja kaikille. 
Dina tulee "takapenkille" kun istun tässä koneella. Tunkee itsensä minun selkäni ja työtuolin selkänojan väliin. Siellä sitten littanana istuu tyytyväisenä. Soda tekee samaa, mutta ei suostu olemaan litistyneenä vaan potkii itselleen tilaa niin, että minä istun vain etureunassa. Jota tosin teen huomaamattani paljon muutenkin ja Soda käyttää tilaisuuden hyväkseen ja loikkaa "takapenkille" ilman lupaa. Dina kysyy aina luvan. Kaapaisee käsivarteeni tassullaan ja kun käännyn katsomaan Dinaa, se ikäänkuin nyökkää päällään selkääni kohden. Jos nyökkään, Dina hyppää taakseni, jos pyöritän päätä, Dina tietää, että ei nyt ja menee pois.
Dina osaa myös hymyillä. Mutta näyttää enemmän irvistelevältä hymyillessään, moni on oikeasti pelästynyt.
Aida istuu aina niin että takapuoli pitää olla lattiaa korkeammalla. Jonkun tyynyn päällä, koirien pedillä tai vaikka sitten vain maton reunalla, jos muuta ei ole tarjolla. Mutta Aida ei koskaan vapaahetoisesti istu peffa maassa.
Aida haluaa kulkea aina, kun minulla on pitkä hame päällä, jalkojeni välistä niin, että hameen helma hivelee selkää. Aida saattaa jäädä helmojen alle pitkäksikin aikaa ja joskus jopa kävelee samaa tahtia kanssani, että saa olla niin, että helmat koskettavat selkää. 
On näitä varmaan lisääkin, mutta nämä ovat sellaisia, jotka nyt äkkiä tulevet mieleen.

Oletko huomannut Endissä paljon erilaisuuksia muihin koiriinne verrattuina?
Tähän on todella vaikea vastata. Kun tavallaan Endi on todella erilainen, mutta kun mietin laumaani, niin jokainen on todella erilainen toisiinsa verrattuna! Kun sitten yritän miettiä, mitä yhteistä toisilla on, että voisin verrata missä kohden Endi on erilainen, en keksi mitään muuta, kuin sen, että Endi ei osaa vieläkään kieltä tarpeeksi hyvin ymmärtääkseen kaiken ympärillään. Endin tulon jälkeen olen hyvin konkreettisesti nähnyt sen, miten paljon koirat osaavat toimia elämässämme ilman että sitä asiaa on niille varsinaisesti opetettu. "Mennäänkö ulos?", "mennään autoon!", "laitetaan pannat" ja muut tälläiset jokapäiväiset kommentit joita koirille tulee sanottua, mutta joita ei ole sillä tavalla kouluttamalla koulutettu. Olen pitänyt niitä tavallaan itsestäänselvyyksinä, koirat vaan tietävät mitä tahdon, ne ovat oppineet sen elämämme kautta. Mutta Endin saapumisen jälkeen löydän näitä hetkiä yhä vieläkin lähes jokaisesta päivästämme. Kun sanon, että "laitetaan pannat," koirat ryntäävät eteiseen vaatekorin eteen. Paitsi Endi, joka seisoo keittiössä ja miettii minne ne muut nyt lähtivät. Kun sanon, että "mennään autolla," toiset juoksevat auton taakse, kontin eteen seisomaan. Endi jää eteiseen miettimään, että mitäs nyt. Jos sitten sanonkin, että "eikun mennään toisella autolla," koirat vaihtavat toisen auton kontin taakse odottelemaan. Endi on tässä vaiheessa ehkä keksinyt, että kannattaa tulla minun perässä, niin pääsee mukaan. Eli tavallaan ne erot ovat sitä, että Endi ei ole vielä tottunut kaikkeen mitä täällä tapahtuu. Toisaalta Endi oppii koko ajan hirveästi uutta. Se tietää kaikki lempinimensä, tulee luo, tietää milloin otetaan ruokaa ja että lause "mennään ulos" on hauska juttu. Vastaan tähän uudestaan sitten, kun alkaa tuntua sille, että Endin suomenkielentaito alkaa olla edes kohtalainen.

Onko koiristanne joillakin paremmat välit keskenään kuin muilla?
Kaikki rakastavat eniten Aidaa. Aida on kaikkien suosikki, jonka vieressä nukkumisesta käydään nopeuskisaa harva se päivä. Aida ja Soda ovat bestikset. Jos toinen on poissa, toinen etsii. Ja sitten kun taas nähdään, on ilo ylimmillään. Keväällä, kun Soda oli viikon Karin kanssa Itävallassa/Unkarissa, Aida oli aluksi eksyksissä, se itki ja odotti Sodaa ovella kotiin.
Aida ja Soda myös hoitavat toisiaan jatkuvasti. 
Dalin ja Dinan välit ovat myös ainutlaatuiset. Kutsumme niitä usein vanhaksi aviopariksi. Dali ei halua nukkua kenenkään vieressä, mutta Dina saa tulla viereen halutessaan. 

Mitä olet saanut koiraharrastukselta?
Olisi kliseistä vastata, että paljon, mutta vastaan kaikesta huolimatta silti niin.
Ensinnäkin olen saanut elämääni nuo ihastuttavat persoonat, joista jokainen on hyvin erilainen, kaikki kuusi samaa rotua, mutta silti niin erilaisia toisiinsa verrattuna.
Lisäksi olen tavannut kokonaisen legioonan verran ihmisiä, joihin en varmasti olisi muuten koskaan törmännyt. Osasta on tullut ystäviä, joiden kanssa ollaan tekemisissä hyvinkin tiheästi. Lisäksi olen saanut tutustua toiseen legioonaan: muiden koiriin. Tästä porukasta on löytynyt helmiä, jotka ovat hurmanneet minut täysin.
Olen oppinut paljon koirista ja sitä myötä myös itsestäni. Olen oppinut niin paljon, etten voi kertoa siitä tässä, tila ei riittäisi. Olen nähnyt mitä tahdon ja myös mitä en tahdo.
On ehkä aika suureellista sanoa, että olen saanut kokonaisen elämäntavan. Mutta niinhän siinä on tavallaan jossainveiheessa käynyt. Toisaalta tämä on juuri sitä, mistä olen aina haaveillut. Minä elän unelmaa.

Parasta rodussa?
Energisyys, ketteryys, väsymättömyys, älykkyys. Sellainen osallistumisen tarmo, joka leimaa jokaista päivää, mutta jos mitään ei tehdä, mitään ei tapahdu, niin sitten köllötellään tyytyväisinä peiton alla. Ja sitten kun taas tapahtuu, ollaan täysillä mukana! Rotu on huumorintajuisen ihmisen koira, joka on valmis nauramaan myös itselleen. Sopii peruslaiskalle ihmiselle, jota ei ehkä kiinnosta lenkkeillä vesisateessa, mutta joka tahtoo silti tehdä koiransa kanssa yhtä sun toista. Eli sopii täydellisesti minulle.

Miksi brasilianterrieri?
Koska ovat sileäkarvaisia, oikean kokoisia ja sopivalla temperamentilla varustettuja ikiliikkujia. 

Oletko harkinut muita rotuja?
Olen. Ylempänä vastasinkin jo tämänkaltaiseen kysymykseen. Jonain päivänä meille vielä tulee "se vääränrotuinenkin". Mikä se sitten on, aika näyttää. Ja milloin se päivä on, no ei ihan lähitulevaisuudessa.

Kaunein väri rodussa mielestäsi?
Tuo tumma ruskea, jota Dali ja Soda edustavat! Se on hurmannut minut täysin. 

Miten erilaisia Dina ja Jedi ovat ohjata agilityssä?
Hyvin erilaisia. Dina kääntyy niin pienessä tilassa, että siitä usein mainitaan "kääntyy kolikolla". Se kääntyy tarvittaessa myös ilmassa, on nopea, estehakuinen ja ketterä. Dina antaa anteeksi minulle hyvin, hyvin paljon. Se tarvittaessa odottaa minua, ei koskaan sooloile, se on oppinut, että ohjeet tulevat kyllä, usein vain todella myöhässä. Jedi taas hyppää juuri niin pitkälle, kuin loikka yltää. Se suorittaa kolme estettä siinä ajassa, kun minä juoksen paikalle ja mietin, mitä seuraavaksi. Se päättää itse, jos ohjetta ei tule. Jedi ei anna anteeksi, se menee eikä meinaa. Se komentaa minua radalla. Dina ei koskaan sano mitään. Molemmat ovat kuuliaisia ja niiden kanssa on hauska tehdä asioita, mutta ne ovat monessa toistensa vastakohtia. Siinä missä Jedi ei koskaan keksi mitään jäynää vaan suorittaa varmasti, jos ohjeet vain annetaan, Dina saattaa hyvinkin katsoa, miten nopeasti saa punan nousemaan naamalleni, jos vain ihan vähän odottelee minua siinä puomin alastulokontaktin yläpuolella ja sitten kuitenkin hyppää yli, kun pääsen lähelle. 
Dina on myös oppinut jostain tekemään hidastettua vauhtia kanssani asioita, jos vaikka harjoitellaan jotain uutta ohjauskuviota, joka ei ole minulle tuttu. Kun harjoittelen hitaasti ennen varsinaista suoritusta, tulee Dina monesti mukaan ja menee samaa hidastettua vauhtia, pysyy juuri käsieni edessä, oikealla kohdalla, tasan samaa tahtia kuin minäkin. Jedi ei hidastetusti treenaa, se vetää täysillä tai lähtee pyytämään hiiriä. Tulee paikalle sitten, kun olen kuivaharjoitteluni harjoitellut ja pyydän sen luokse. 

Miksi agility?
Olen haaveillut agilitystä harrastuksena yhdeksän vuotiaasta saakka, jolloin olin ensimmäistä kertaa mukana tuttavani koiran agilitytreeneissä. Se koira ei ollut mikään agilitykoira, se oli metsästyskoira, joka puuhaili metsästyskauden ulkopuolella mitä milloinkin. Mutta vieläkin muistan miten sain kokeilla kouluttajan omaa koiraa radalla ja miten vakuutuin silloin siitä, että jonain päivänä minulla on koira, jonka kanssa käyn agilityssä ihan vaan koska se on hauskaa meistä molemmista. En koskaan haaveillut kisaamisesta, lähdin kisaamaan Dinan kanssa, koska Kari haastoi minut mukaan lähtiessään itse Dalin kanssa. Olen aina ajatellut agilityn enemmänkin minun ja koirani yhteiseksi tekemiseksi, kuin harrastukseksi, jossa pitäisi tähdätä johonkin. Olen ehkä vähän huono agilityharrastaja tässä mielessä, mutta vierastan tavoitteita tällä saralla. Vierastan myös ajatusta kilpailemisesta. Harrastamisen pitää olla hauskaa tai muuten se loppuu. Kerran olin jo vähällä lopettaa, mutta Dinan innostus lajiin on jotain niin suurta, että en raaskinut olla viemättä sitä treeneihin. Ja nyt en voi enää lopettaa, vaikka Dina treenaakin nykyään Karin kanssa, kun minulla on Jedi, joka nauttii agilitystä ihan yhtälailla. Sitäpaitsi se on minustakin mukava laji, jossa on aina opittavaa. Joskus menee päin seiniä, mutta sitten voi taas treenata lisää ja oppia uutta. Se on minulle myös erittäin tärkeää omaa aikaa Jedin kanssa. Jos on oikein kova stressi ja kiire muussa elämässä, on ihana pakata koira autoon ja lähteä treeneihin. Tietää, että kahteen tuntiin ei tarvitse ajatella mitään muuta, kuin omaa koiraansa ja sitä miten opitaan joku seuraava kikka. Muu maailma jää ulkopuolelle ja joskus se on todella tarpeellista. Ja onhan se palkitsevaa sitten, jos saavuttaakin jotain. Niinkuin vaikka Jedin Cup-voitto, eihän se iso juttu ole, mutta olihan se meidän kahden tähtihetki, me ollaan kahdestaan tehty jotain sellaista mistä saatiin ihan palkintokin. Täytyy kyllä myöntää, että eniten minua palkitsee se hetki, kun koira on iloinen ja takana on hyvät treenit. Tiedät oppineesi jotain ja sait koiran toimimaan juuri niin hienosti, kuin vain voi. Itse tekeminen on palkitsevaa. 

Milloin Jedi kisaa viralillisissa?
Joskus? Ei ikinä? Ensi vuonna? Kesällä? Ei meillä ole suunnitelmia sen suhteen. Sitten, kun sen laiska emäntä saa sille opetettua kaikki esteet ensinnäkin. Paha lähteä kisaamaan, jos koira ei tiedä mitä ovat kepit. En ole pitänyt kiirettä. Fiiliksen mukaan mennään.  

Tässä tämänkertainen. Kiitos kaunis kysyjille!

Endi 4 vee!

Tänään on juhlistettu Enskan neljävuotis synttäreitä.

Lahjaksi Ensio sai heti aamusta ison puruluun, jonka jokainen muu laumanjäsen on yrittänyt koko päivän varastaa, vaikka muut saivatkin pienemmät luut juurikin ehkäisemään tätä varastelukierrettä. Onneksi Enska on jalo ja antaa jokaisen vuorollaan maistaa luuta, kunhan saa sen sitten lopulta aina itselleen takaisin.

Muuten synttäripäivä on vietetty loikoilleen ja pihalla juoksennellen. Kakku odottelee vielä kaapissa ja sitä maistellaan sitten myöhemmin neljällä nakkikynttilällä maustettuna.

 Onnea rakas Enska! On ihanaa, että olet täällä meidän kanssa.

Vuosi 2013 pakettiin.

Ihan ensin pitää sanoa, että olipahan kerrassaan mahtava vuosi! Paljon tehtiin, mentiin ja touhuttiin. Monet haaveet muuttuivat todeksi ja uusia unelmia päästiin taas rakentamaan. Kokonaisuutena olen todella onnellinen menneestä vuodesta, se oli hieno! Tapahtumarikas ja muistoissa varmasti pitkään.

TAMMIKUU
*Vuosi aloitettiin Perhosten kanssa puuhailemalla. Pentuaitauksessa vilisti kuusi Dorin ja Pluton jälkeläistä, joiden kanssa aika kului kuin siivillä.
*Kuun lopussa Perhoset alkoivat lennellä kuka mihinkin, jokainen omaan kotiinsa.
*Dina täytti kuusi vuotta.

HELMIKUU
*Mayla lensi Saksaan ja Siri lähti myös omaan kotiinsa.
*Dali täytti kahdeksan.
*Aidan iho-ongelmien kanssa painimista ja syiden selvittelyä.
*Dina steriloitiin.
*Dalilta poistettiin kauan aikaa sitten haljennut hammas, joska alkoi kiusaamaan ukkelia.

MAALISKUU
*Dina toipui leikkauksesta ja keräsi irtopisteitä sairaalamekossaan.
*Daim purjehti elämäämme vähän varkain.
*Minä voitin pelkoni ja uskalsin ilmoittaa Jedin agiepiksiin. Jedi kiisi P-HAU Cupin ensimmäisessä osakilpailuissa toiselle sijalle.

HUHTIKUU
*Soda, Dina ja Dali kisasivat Joensuussa agilityn merkeissä. Sodalle ensimmäinen LUVA!
*Jedi paransi tulostaan edelliseltä kuulta ja nousi korkeimmalle palkintopallille P-HAU Cupin toisessa osakilpailussa.
*Tuikku kävi Liperin ryhmänäyttelyssä.
*Daim muuti omaan kotiinsa.
*Dolly palautui yllättäen takaisin minulle.
*Jedi keräsi jälleen Cup-pisteitä ja pokkasi toisen sijan Cupin kolmannessa osakilpailussa.
*Mätsäröintejä eri kokoonpanoilla.
*Dina ja Tuikku kipittelivät Lahti KV:n kehässä.
*Aidan iho-ongemien syy saatiin vihdoin selville!

TOUKOKUU
*Jedi täytti kaksi.
*Jedi valioitui heti synttäreiden jälkeen sekä Suomeen, että Ruotsiin Jämsän näyttelyn hienolla tuloksella.
*Aida täytti neljä vuotta.
*Jedin kanssa käytiin Iitin näyttelyssä ja Kuopion näyttelyissä, joihin olin ehtinyt ilmoittaa pojan, koska en uskonut, että ihan ensimmäisellä yrittämällä valiotitteli olisi irronnut. Kuopioon tuli mukaan myös Dori.
*Soda ja Kari lensivät Itävaltaan tapaamaan Dadoa ja Martaa ja viettivät mukavan ja erittäin onnistuneen viikon koirakaravaanin mukana Maailman Voittaja-retkellä.
*Dolly muutti uuteen kotiin.

KESÄKUU
*Nautimme kesästä, lomasta ja kesävieraista.
*Teimme Jedin kanssa retken Norjaan ja saimme iloisia kotiintuomisia: Norjan SERT, NO MVA ja POHJ MVA-tittelit.
*Soda ultrattiin tiineeksi.
*Juhannus vietettiin koirakamujen kanssa Nurkkalassa.
*Jedi, Dina ja Aida luonnetestattiin.
*Mätsäröitiin muutaman kerran.
*Viehejuoksutreenejä pitkästä aikaa.

HEINÄKUU
*Sodan ja Dadon SUPERpennut syntyivät, kaksi urosta ja kolme narttua.
*Nurkkalassa elettiin kattoremontin ja pentuhuuman aikaa, joka keskeytti kaiken muun elämän ympäriltä.

ELOKUU
*Pennut kasvavat, kehittyvät, ihastuttavat ja hurmaavat jokaisen.
*Teimme retken Joensuuhun koko kymmenpäisen koiralauman voimin.
*Pitkäaikainen haave muuttui todeksi, kun Endi vihdoin ja viimein pitkän ja ennenkaikkea piinallisen odotuksen jälkeen laskeutui Helsinki-Vantaan lentokentälle ja tuli kotiin!

SYYSKUU
*Kennel Monsterosa sai ensimmäisen valion, kun Ilkka valioitui Pellossa ja saa nimen eteen tittelit FI MVA SE MVA. Päivän kruunaa hieno RYP-sijoitus.
*Dina kisasi pitkän tauon jälkeen agilityssä.
*SUPEReista neljä muuttaa omieen perheidensä luo, Luigi jäi vielä odottelemaan oman ihmisen löytymistä.
*Aidan ja Iisan kanssa teimme hauska viikonloppuretken Ahvenanmaalle ja kävimme Eckerön näyttelyssä.

LOKAKUU
*Aloitimme Endin kanssa näyttelytreenit ja mätsäröinnin. Ymmärsin aivan liian myöhään miten jännittävää kaikki Endille vielä Suomessa on.
*Ilkka sai Norjasta SERTin ja nimen eteen lisää titteleitä: NO MVA ja POHJ MVA.
*Elma valioitui Tuuloksen näyttelyssä.
*Endi kävi Lahti KV:ssa.
*Syysloma vietettiin mökillä nauttien ulkoilusta. Jedi nautti uimisesta, minua palelsi pelkkä ajatus.

MARRASKUU
*Jedin kanssa kokeilemme agilityepistellä muuallakin kuin omalla hallilla. Jedi tuli hienosti toiseksi.
*Luigille löytyi oikea ihminen ja poika muutti Rovaniemelle.
*Käydtiin moikkaamassa Doria ja Iisaa laumoineen.

 
JOULUKUU
*Jedi palkittiin P-HAU Cupin medi möllien voitosta! Minä olen saavutuksesta todella iloinen.
*Jedi, Endi, Ilkka ja Elma käyvät kehässä Koira2013-tapahtumassa.
*Joulu vietetään Pohjois-Karjalassa.
*Vielä ennen vuoden vaihtumista ehditään kisata yhdet agilitykisat. Soda palaa pitkältä tauolta ja tekee heti toisen LUVAn!