torstai 17. joulukuuta 2015

maanantai 14. joulukuuta 2015

Tornioon ja takaisin

Teimme kaksistaan Jedin kanssa viikonloppuretken Raaheen ja Tornioon.

Perjantaina starttasimme aamusta kohti Raahea, jossa vietimme yön Jedin kasvattajan luona. Lauantai aamuna auton nokka käännettiin kohti Torniota, jossa meitä odotti kaksi agilityrataa ja yksi hyppyrata Tornion kennelkerhon kisoissa.

Kylläpä oli torniolaisilla hieno halli! Todella tilava, lämmin ja miten mukava pohja juosta! Vähän meinasi kateeksi käydä, olisipa meilläkin...

Etukäteen en osannut odottaa mitään. Se on suurin asia, jonka olen Jedin kanssa oppinut. Mitään ei kannata odottaa, koska tämä herra kyllä keksii aivan takuulla jotain mitä kukaan ei osaa odottaa.

Radat olivat ykkösten radoiksi melko haastavia. Mukavia ja opettavaisia, mutta haastavia. Olen nähnyt helpompia kakkosten ratoja, kuin mitä nämä olivat.

Ensimmäisellä radalla Jedi teki sen mitä en osannut odottaa: nolla, ykkössija ja LUVA!!! Tämä nosti fiiliksen niin kattoon, että lopuilla radoilla ei enää ollutkaan niin merkitystä. Kahdelta muulta radalta saimme vitosen. Toinen jälleen kerran kunniakierroksen seurauksena (Jedi teki tämän kerran aiemminkin, on vaan niin kivaa moikata kaikki ratatyöntekijät!) ja toinen kepeille mennessä. Mutta jokaiselta radalta tulos, joka oli hieno saavutus. Radoista jäi myös todella kiva fiilis, vaikka muita sijoituksia ei herunutkaan.

Tornion jälkeen suuntasimme jälleen yöksi Raaheen, josta matka jatkui sunnuntaina Vieremälle moikkaamaan Doria, Iisaa ja Pepeä. Yön mittainen välipysähdys Vieremällä ja maanantaina ajelimme kotiin väsyneinä mutta tyytyväisinä.

Kyllä se on vaan mukava reissukaveri tuo Jedi, helppo ja kuuliainen.

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Messari

Minä kävin Messukeskuksessa tänä vuonna vain turistina. Tottakai kameran kanssa, mutta kehässä ei omia koiriani nähty.

Lauantai keskityttiin shoppailuun. Koirat kiittää! Herkkuja on enemmän kuin isoon muovikassiin mahtuu. Kuvasta puuttuvat uudet pedit, sekä kaksi IKEA-kassillista DentaStixeja. Mukaan lähti mm. pipoa, korua, takkia, hupparia, ämpäriä, palloa, luuta ja herkkua.
Sunnuntaina mukaan pääsi Aida, joka teki pitkän työvuoron Kennelliiton Kaverikoiraständillä rapsuteltavana. Oli ihanaa nähdä miten ihmiset ilahtuivat, kun paikalla oli koiria, joita rapsutella ja paijailla. Moni kävi ständillä useita kertoja viikonlopun aikana. Aida teki iloisena töitä ja jakoi hyvää mieltä monille.
Ensi vuotta odotellessa...