lauantai 9. huhtikuuta 2016

Rotuesittelyssä brassit

Taannoin minua pyydettiin Lahden Faunattareen pitämään rotuesittelyä. Tottakai tälläinen mahdollisuus piti hyödyntää, joten tänään suunnattattiin Faunattarelle Dalin, Dinan, Sodan ja Tintin kanssa.

Aika oli pitkä, kolme tuntia. Mietin, että mitenhän koirat jaksavat sen. Pakkasin mukaan kevythäkin, jokainen pääsi vuorollaan lepäilemään peittojen suojiin halutessaan.

Ja on tuo Dali kyllä uskomaton papparainen! Tyypillä on ikää yli 11 vuotta ja niin se vaan painatti reippaasti kolme tuntia tunkien jokaisen ihmisen syliin ja hakien silityksiä ja rapsutuksia kaikilta mahdollisilta ihmisiltä vauvasta vaariin. Tintti nukkui loppuajasta vatsa taivasta kohti kevythäkin päällä ja ajatteli, että rapsutelkaa rauhassa. Hassu pikkurakki.

Kiitokset kaikille rapsuttelijoille ja Faunattaren erittäin mukavalle henkilökunnalle!





sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Lahti KV

Eilinen päivä vietettiin Lahden kansainvälisen koiranäyttelyn merkeissä. Kehässä nähtiin kaksi Monsterosaa, sekä turbomummo Dina.

Nemon (M Boloria Titania) kanssa astelimme toista kertaa kehään kahden, tuloksella AVO-ERI.

Tintin (M Parus Cristatus) kanssa käväisin kehässä tuloksella NUO-ERI1.

Ja turbomummo Dinan (Sooraba Hessa) kanssa VET-ERI1 SA ROP-VET.

Kehien jälkeen tulimme kotiin grillailemaan ja saimme kylään Tintin ja Nemon. Tintti vetäytyi ansaituille päiväunille mutta Nemo löysi yhteisen sävelen Milan (M Super Yoshi) kanssa ja juoksua, painia ja leikkiä riitti!

Kiitos mukavasta päivästä kaikille!